perjantai 1. toukokuuta 2015

Vartijan peruskurssi paikalliseen tapaan

Keskiviikko ja torstaista puolet meni paikallisella vartijan peruskurssilla. Oli toisaalta mukava päästä katsomaan millainen se on täällä. Keskiviikon osuus kurssista oli pidempi. Oltiin koko kahdeksan tuntia luokassa istumassa ja kuuntelemassa. Aamun osuus oli enemmän käytännön läheisempi. Opettaja kertoi oikean elämän esimerkkejä mitä on vartijoille käynyt ja miksi näin on päässyt käymään. Esimerkit olivat hyviä ja mielenkiintoisia sinänsä, koska niitä voi miettiä täällä vartioimistehtävissä kuin myös Suomessa. Opettaja painotti jokaisessa esimerkissä omaa työturvallisuutta työn teossa ja että jos vähänkään tuntuu nii aina kannattaa pyytää apua mukaan. Lisäksi aamulle kuului riskienarviointia ja hallintaa vartioimistehtävissä.

Näiden jälkeen oli vuorossa ryhmätehtävä jossa oli tehtävänä suunnitella turvallinen työympäristö kapunkiin jossa on tietyö kadulla ja huomioon tuli ottaa lähistön rakennukset. Rakennukset lähistöllä olivat vanhainkoti, ala-aste, kirkko, muutama kauppa ja asuin huoneisto sekä muuta baari. Ryhmän jaettiin melko satunnaisesti ja omassa ryhmässä oli itseni lisäki Tuija ja lisäksi muutama italialainen, brittiläinen sekä pari muuta joiden alkuperästä ei tullut tietoa. Lähdimme rakentamaan tehtävää siten että suljimme tiet tietyön ympäriltä ja siten liikenne ohjataan muita teitä pitkin kulkemaan. Lisäksi kirkolle jätettiin oma käytävä jota pitkin sinne pääsee molemmista suunnista. Tässä oli meidän vastauksemme. Kun tehtävää käytiin läpi niin olihan siellä paljon muutakin. Kuten henkilösuojaimet työntekijöille sekä turvalliset työvälineet. Näiden lisäksi myös paikallisiin yrittäjiin, kouluihin ja asukkaisiin piti ottaa yhteyttä asian tiimoilta sekä myös viranomaisiin. Tehtävä olisi voinut  toki paremminkin mennä, mutta oma pää sanoi tyhjää, mutta kertaushan on opintojen äiti.

Iltapäivällä keskiviikon osalta jatkui paikallisella lainsäädännöllä vartijoihin liittyen. Täällä vartijoille riittää tuo 16h kurssi jotta saa paikallisen vartijakortin. Toki tähän vaikuttaa myös mitä poliisi sanoo ja onko poliisin kanssa joissain tekemisissä ollut. Näitä poliisien lausunto pohjia katsottiin myös ja niitä on kolme eri muotoa; A, B ja C. A on se paras vaihtoehto eli ei ole mitään esteitä. B lausunnossa on jotain tekemisiä, mutta ei ilmeistä estettä ja C papereilla ei voi saada vartijakorttia.

Lainsäädäntöön oli mukana myös mitä tarkoitetaan vartijalla ja sen tehtävillä Maltalla. Vartioinnin määrittelyt ovat melko samankaltaisia kuin Suomessa, että vartija vartioi asiakkaan tiloja, tuotteita ja irtaimistoa ja henkilöä mahdollisesti. Myös arvokuljetukset suoritetaan vartijoiden toimesta täällä. Itselle ei selvinnyt tuosta kurssista, että millaisia voimankäyttöoikeuksia täällä on vartijoilla, mutta Floydin mukaan voimankäyttövälineitä ei sallita vartijoilla. Kuitenkin monessa kohteessa näky, että vartijoilla on käsiraudat ja mahdollisesti kaasu mukana.

Vartijan oikeudet muuten täällä on mitä tuosta materiaalista ymmärsi nii poisto-oikeus mikäli henkilö uhkaa väkivallalla tai muuten häiriköi työtä. Lisäksi vartija voi epäillyn näpistyksen jälkeen kysyä kohteelta viitsiikö hän näyttää taskujen ja/tai repun sisällön. Eli ei ole turvallisuustarkastukseen oikeutta kuten Suomessa on. Kiinniotoista en tiiä, kun tuo materiaali oli sen verran epäselvä ja aiheesta ei ollut puhetta. Toki muutenkin meni asiaa ohi tuosta lainsäädännöstä, kun opettaja puhui niin nopeasti ja melko epäselvällä englannilla.

Torstain kurssipäivä olikin sitten paloturvallisuus teemanen. Aluksi käytiin läpi paloilmoitinjärjestelmiä, miten ne toimivat ja kuinka niitä käytetään yleisesti. Opettaja kertoi melko yksinkertaisella tavalla että lämpö- tai ioni-ilmaisin havaitsee lämmön tai savun ja siitä tieto lähtee keskuslaitteelle joka laittaa siirenin soimaan. Tai robottipuhelin soittaa puhelin ennalta määritetyille numeroille. Paloilmoitinjärjestelmän lisäksi käytiin läpi myös sprinklerijärjestelmiä sekä miten ne voidaan liittää paloilmoittimen kanssa yhteen.

Erilaisia tulipalo tyyppejä käytiin läpi ja millaisella sammuttimella ne voidaan sammuttaa. Myös paloturvallisuudesta yleisesti ppuhuttiin ja palo-osastoinnista sekä miten vartiointi toiminnassa tulee kiinnittää paloturvallisuuteen. Käytännössä kurssi oli samanlainen kuin suomessa VTP ja VPK mutta todella paljon lyhyempi. Kuitenkin kertaus on opintojen äiti ja mielenkiintoista oli olla kurssilla mukana.

Eilen illasta lähdettiin sitten katsomaan ilotulitusfestareita Vallettaan. Ihmisiä oli paljon katsomassa ilotulituksia. Vaikka vappu oli niin suhteellisen rauhallinen tunnelma oli tuolla. Enkä itsekään kauheasti juhlimaan jaksanut vaikka synttärit olikin. Päivän aikana kun ei ollut juonut kuin puoli litraa limua nii nestehukan vuoksi päänsärky oli aivan mieletön. Tänään ei auta kun juoda mehua ja vettä nii lähtee se nestehukka menemään. Ja tietysti mikä tärkeintä jääkiekon mm-kisat alkavat...!



Ilotulituksien kanssa Hyvää Vappua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti