perjantai 8. toukokuuta 2015

Paluu arkeen

Noniiih. Sairastelut sairasteltu ja takaisin työarkeen. Tosiaan tänään töissä taas viikon jälkeen. Eipä ollut kauheasti muuttunut rutiinit viikon sisällä. Mutta olipahan mukava päästä täältä neljän seinän sisältä takaisin työarkeen.

Tänään siis töissä aamu alkoi normaalisti hakemalla juotavaa ja menemällä yläkertaan. Ylhäällä Floyd teki muutoksia työvuoroihin ensiviikolle. Siinä sitten kun sivussa taas katseli tuli käsky päätyä alas respaan tuuraamaan Kimiä siksi aikaa, kun hänellä joku tapaaminen oli. Onneksi ei tällä kertaa ketään tullut, koska ei olisi ollut talossa ketään keneltä saada apuja. Tulipahan tunnissa luettua uutiset Suomen maalta läpi.

Ruokiksen jälkeen paluu yläkertaan, jossa jatkui sitten hommat loma-anomusten kanssa. Ne päivitetään tietokantaan ja mapitetaan, jonka jälkeen jatkui työvuorojen päivitys. Erittäin mielenkiintoinen homma katsella sivustakin, kun tehdään valmiiksii ensin, jonka jälkeen muokataan. Välillä tuntuu että koko työvuorolista aloitetaan ihan alusta alkaen uudelleen. Tähän tosin perjantai on huono, kun työntekijät alkavat soitella vuorojaan seuraavalle viikolle.

Sitten kuitenkin piakkoin käsky tuli jälleen alas respaan istumaan. Asiakaspalvelu on mukavaa kun se onnistuu ja molemmat osapuolet ymmärtävät toisiaan. Mutta kun näin ei tapahdu heti, niin no se ei vaan onnistu. Eräs asiakas tuli kysymään Jovania ja tarkentavien kysymysten jälkeen hänellä oli sovittu tapaaminen kolmelta. No kun ei kolmen jälkeen mitään kuulunut niin kysyi hän, että onko Jovan edes talossa. No tästä alkoikin sitten pieni selvittely, jonka jälkeen tulikin sitten tietoon, että sovittua tapaamista ei ole vaan hän halusi vain työhakulomakkeen. Olisin voinut antaa saman tien hakemuksen mikäli ei olisi väärinkäsitystä syntynyt. Mutta tärkeintähän on hymyilevä poistuva asiakas!

Töitte jälkeen aika lähteä kotiin kaupan kautta. Bussi takaisin kämpille oli ajoissa ja oli parilla ensinmäisillä pysäkeillä ajoissa. Mutta sitten matka tyssäsi täysin. Pari autoa oli ajanut "kolarin". Toisessa oli pieni lommo puskurissa ja toisella ei mitään, mutta päättivät kuitenkin tukkia koko tien ja risteyksen. Käyhän se toki niinkin.

Eipä tuosta bussilla ohi päässyt...
Mutta tästä taas viikonlopun viettoon ja onneksi ensi viikolla pääsee kentällekin töihin!

1 kommentti: