maanantai 18. toukokuuta 2015

Viimeinen viikko :(

Niin se viikonloppu vain vierähti ja viimeinen viikko Maltalla alkoi. Ei oikein vain tunnu todelliselta vieläkään että täällä ollaan oltu jo seitsemän viikkoa ja enään vain yksi jäljellä. Tasan viikon päästä tähän aikaa ollaan jo oltu Suomessa noin tunnin verran. No mutta eletään vielä viikko Maltalla ja sitten vasta aletaan miettimään suomalaista elämää Suomessa.

Torstaina kun oli ensimmäinen vapaapäivä niin menikin käytännössä kämpillä ollessa. Bussit kun olivat lakossa niin päivällä oli neljän tunnin jakso jolloin bussit kulkivat. Tänä aikana lähdimme sitten kauppaan Paulin kanssa ja loppu päivä menikin sitten koneella ollessa. Tosin kaupassa näin erään erittäin järkevän ratkaisun hätäpoistumistien kohdalla. Oven painokahva oli laitettu nippusiteellä kiinniasentoon ja todellisen hädän kohdalla ei sitä olisi saanut auki. Näköjään ei täälläkään kaupoissa tarvita hätäpoistumisteitä. Kun Suomessakin on kaikenmaailman tavaraa edessä ja teitä tukkimassa.
Hieno ratkaisu!!

Perjantaina lähdimme Paulin ja Jessien kanssa Vallettaan ostoskierrokselle josta viimeisiä matkamuistoja sekä tuliaisia tuli ostettua. Kävimme myös syömässä Bad Ass Burgerissa jossa oli kyllä erittäin hyvää ruokaa. Muuten perjantai sitten menikin kämpillä. Kun kelit ovat lämpimiä myös illasta niin ei paljonkaa tarvitse mitään erityistä tehdä kun hiki tulee. Pelattiin rankalaisten Lindseyn ja Pierren kanssa futista terassille ja no lämmin kyllä tuli.

Lauantaina sitten tuli lähdettyä pariksi tunniksi lentokentälle kuvailemaan. Keli oli jälleen erittäin hyvä ja lämmintä sekä aurinkoa riitti. Parin tunnin jälkeen oli aika suunnistaa takaisin kämpille. Mitä nyt muutakaan tekemään kun koneella olemaan ja syömään. Sekä lisäksi kuvia muokkailemaan. Ja ei eilen sunnuntaina menikin koko päivä kämpillä, kun bussit eivät kulje hyvin sunnuntaisin niin mihinkään ei oikein pääse ja lisäksi oli melko tuulinen päivä. Ei ollut muuta tekemistä näin ollen kuin tehdä ruokaa ja koneella istua. Luulisi kyllä että Maltalla olisi muutakin tekemistä, mutta kun bussit eivät kulje ja lähiympäristössä ei ole mitään ihmeellistä.
Bad Ass Burger

No tänään maanantaina pitäisi sataa koko päivän reilusti, joten no eipä oo tekemistä. Pitää ehkä käydä Birkirkarassa viemässä tavaroita Tuijan kaverin laukkuun. Mutta eipä tässä muita suunnitelmia ole päivälle, ruokaa pitäisi jossain vaiheessa laittaa ja viimeisiä ruokaostoksia vielä tehdä viikolle. Lisäksi olisi yksi toimistovuoro ja pari vuoroa Baystreetilla sekä The Pointissa sekä Stage Maltan kanssa closing meeting. Sitten alkaakin armoton pakkaaminen ja painojen jännääminen.

2 kommenttia: